Brexitin seurauksena Iso-Britanniassa siirrytään pakolliseen rakennustuotteiden UKCA-merkintään, joka korvaa tähän asti käytössä olleen CE-merkinnän. Siirtymisen oli tarkoitus toteutua jo 1.1.2022, mutta elokuussa tehdyllä päätöksellä siirtymäaikaa on pidennetty vuodella. CE-merkinnän käyttö Britanniassa loppuu uuden päätöksen myötä 1.1.2023.
Poikkeuksena muuhun Britanniaan Pohjois-Irlanti säilyy myös jatkossa edelleen osana EU:n yhteismarkkinoita. CE-merkintä on käytössä siis koko Britanniassa vuoden 2022 loppuun asti, minkä jälkeen Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa vaaditaan rakennustuotteelta kansallista UKCA-merkintää.
UKCA-merkintä on ainakin toistaiseksi sisällöltään identtinen CE-merkinnän kanssa, perustuen eurooppalaisten harmonisoitujen tuotestandardien brittiläisiin versioihin. Merkittävänä erona CE-merkintäjärjestelmään on kuitenkin, että tuotteen ominaisuuksien varmentamiseen tulee käyttää EU-maiden ilmoitettujen laitosten sijasta vastaavaa Brittiläistä UKCA-laitosta. Tällaisia laitoksia voi olla vain Britanniassa, joten EU-maiden ilmoitetut laitokset (EU Notified Body) eivät itsenäisesti voi ryhtyä toimimaan UKCA-laitoksina (UK Approved Body). Ainoa tapa jolla EU-maassa sijaitseva ilmoitettu laitos voi varmentaa myös UKCA-tuotteen on, että kyseinen ilmoitettu laitos on tehnyt sopimuksen jonkin Britanniassa akkreditoidun UKCA-laitoksen kanssa ja toimii sen alihankkijana.
Merkittäväksi käytännön ongelmaksi teollisuudelle voi tulevaisuudessa muodostua se, ettei akkreditoituja UKCA-laitoksia välttämättä ole kaikille rakennustuotteille joita Britannian markkinoilla käytetään. Tämän seurauksena voi olla, että joidenkin rakennustuoteryhmien tuotteet poistuvat kokonaan Britannian markkinoilta 2023.
Lisää tietoa asiasta:
https://www.gov.uk/guidance/construction-products-regulation-in-great-britain
https://www.construction-products.eu/services-jobs/brexit-faq